Elsa on aina ollut ahkera tekemään käsillään kaikkea... Lempparipuuhia on jo pitkään ollut piirtäminen, värittäminen, tarrojen kiinnittäminen puuhalehtiin tai äiskän pian 25-vuotta vanhaan tarravihkoon, Hama-helmien tekeminen, vesiväreillä maalaaminen, taikahiekalla kikkailu, muovailuvahoilla tekeminen, askartelu yms. Niinpä kun joulukuisilla Sinellin askartelupäivillä sai työpajoissa testata tätä itsellenikin ihan uutta Foam Clay -helmimassaa, ei kauaa tarvinnut miettiä että ostetaanko niitä kotio. Käyttö on helppoa ja siistiä (noin ihan kirjaimellisestikin), ja kuuden värin pakettikin maksoi vain kuutisen euroa. Pahvipohjia voi itse ostaa erikseen ja valikoimaa löytyy vaikkas kuinka paljon kirjaimista korurasioihin. Joulun alla Elsa teki sydämiä ja itse tein valkoisesta massasta enkelinsiivet, jotka on tarkoitus laittaa roikkumaan peilinnurkkaan. Saa nähdä montako kuusenkoristetta ehditään tehdä valmiiksi ensi joulun pukinkonttiin...
Kivaa yhteistä tekemistä esimerkiksi tällaiseksi saikkuviikoksi, kun ollaan kaikki perheen tytöt oltu kuumeessa :( Vain isukki on välttynyt sairastumiselta, hyvä kultsi <3 Mulla nousi kuume maanantai-iltana ja vielä perjantainakin taisi olla vähän lämpöä, Selma oli päivän kuumeessa ja Elsa vähän kauemmin - hällä itseasiassa on vieläkin lämpöä. Voiton puolella jo ollaan, ensimmäistä kertaa melkein viikkoon mullekin maistui ruoka. Eiköhän tuo Elsa-murukin pian ole kunnossa <3
Kivaa viikkoa teille kaikille !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti