Valoa kansalle joka pimeydessä vaeltaa (iskäni sanoja lainatakseni)... Tänään siis valaistusasiaa.
Ihan alkuun täytyy sanoa, että olen jouluihminen henkeen ja vereen ja ehdottomasti sitä mieltä, että pimeään vuodenaikaan kaikki mahdollinen valo ja piristys on tervetullutta. Tästäkin huolimatta tänään mielessäni tunnuin sanovan pienen 'ohon'... Nimittäin tämän päiväisellä ulkoilureissulla erään omakotitalon mahtavan kokoisessa tuijassa tuli vastaan tämän syksyn ensimmäiset näkemäni ulkovalot / pihavalot / jouluvalot / kausivalot, miksikä niitä nyt haluaakaan kutsua. En oikeastaan tiedä miksi ulkovalojen näkeminen muka oli niin ihmeellistä, sillä mennäänhän jo lokakuun loppupuolella. Ehkei vielä vaan tunnu, että talvi olisi jo niin lähellä... Hullunkurisen hommasta teki se, että lunta ripsotellen (ensilumi, jee) jatkettiin matkaa eteenpäin ja huomattiin, että parin talon päässä kesäkukat kukoisti kauniisti, ihan niinkuin meidänkin naapurintädin terassilla. Että aikamoinen yhdistelmä. Ei sentään saman talon pihassa olleet jouluvalot ja kesäkukat, siinä olis jo ollut asennetta. Milloinkas teidän pihalle ilmestyy ulkovalot valoa ja tunnelmaa luomaan ?
Valoa tosiaan kotiinkin kaipailen kun illat alkaa pimenemään jo kuuden jälkeen. Pari viikkoa sitten laitoin elokuussa Prismasta ostamani Sirius Bolette -pallovalot olkkariin, ja kyllä ne on hienot. En yhtään ihmettele että ovat tällä hetkellä niin suosittuja. Ja vaari, ne ei varsinaisesti ole JOULUvalot, koska niitä myydään kesällä ;-) Kaupassa kun nämä ihanuudet näin, en sitten mitenkään päin osannut päättää, ostanko luonnonvalkoiset (pure white) vaiko tuollaiset värikkäät nordic naturet, joissa on viittä eri väriä (ruskea, harmaa, tummanvihreä, beige ja luonnonvalkoinen). Niin että ostin sitten kummatkin (ja Heke kiitteli) ! Noh, se valinnanvaikeus jatkui silloinkin kun lupa näiden esillelaittamiseen heltisi, joten vaihdellaan fiilingin mukaan...
Valojen asennuskavereina mulla oli tällaiset tsirpukat <3
Voitte varmaan arvata mikä oli meidän seuraava proggis, kun pallovalot oli saatu laitettua.
Ettei vaan liittyis leluihin ja siivoamiseen...
Pihavalot saapi tulla joulukuussa
VastaaPoistaUgh, päällikkö on puhunut :)
Poista