Syksyn tietää taas tulleen, kun iltaisin tekee mieli kaivaa kutimet esiin ja käpertyä sohvannurkkaan kuuntelemaan puikkojen kilkatusta.. Mulla näin pääsi käymään itseasiassa jo syyskuun alussa, ja parisen viikkoa sitten sain valmiiksi viime talvena aloitetut villasukat. Monta paria on työn alla, siis samaan aikaan, mutta nämä itselleni tehdyt saivat olla ekat valmistuneet kappaleet.
Viime perjantaina käytiin kylässä mun vanhalla pesiskaverilla ja tovin pohdin, että mitä viedä viemiseksi pieneen yksiöön, jota asuttaa kaksi henkilöä eikä tilaa varmaan ole liikaa noin niinkuin ylimääräiselle "krääsälle"... Sitten keksin tällaisen "trendiviemisen", jota monet blogit tuntuu olevan pullollaan. Lasipurkkiin laitetut suklaamuffinssin kuivat aineet, johon saajan tarvitsee vain lisätä munat, voi ja suklaa, sekoittaa, ja sen jälkeen laittaa vuokiin ja uuniin. Ja se tärkein, herkutella ! Hauska idea varsinkin ei-niin-leipojalle, ja lasipurkillekin toivottavasti löytyy käyttöä ! Oletteko te antaneet tai saaneet tällaisia viemisiä / tuomisia ?
Nyt lähdetään Elsan kanssa nimpparikakun tekoon.
Huomenna on SUURI juhlapäivä (heheh), murmelin nimpparit <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti