Moikka, pitkästä aikaa ! Pahoitteluni, että blogissa on ollut hiljaista. Viime ja tämä viikko oli sen verran kiireisiä, että piti priorisoida hommia ja niin paljon kuin blogin päivittämisestä tykkään, niin ei mennyt ykköseksi. Eikä ehkä kakkoseksikaan... Onneksi kiire on ollut mukavaa sorttia, kuten isänpäiväkakkujen tekoa (x3), 1-vuotissynttäreiden juhlintaa (x2), isänpäivän viettoa (x3) ja rakkaiden, vihdoin etelään saatujen Kuhmon vieraiden kanssa viihtymistä.
Isänpäivää vietettiin tuttuun tapaan ensin kotona, sitten mun iskän (eli vaarin) luona ja sitten vielä Heken iskän (eli papan) luona. Kuinka saadaankaan olla kiitollisia, että meillä on niin monta paikkaa, joissa saadaan ja voidaan käydä <3 Tytöt oli pitkään odottaneet päivää, kun oltiin yhdessä kakkuja leivottu ja kortteja sekä lahjoja tehty. Harmi vaan että äiti (siis minä) menin hienot lahjat tyrimään... Olin mielestäni keksinyt oivan idean painaa valkoisiin t-paitoihin tyttöjen kädenjälkiä. Homma sujui kuin tanssi ja värjäysoperaatio oli hauska yhteinen hetki kylppärin lattialla, kunnes päivää ennen lahjojen antamista tajusin, että olin ostanut värjäyshommaan sormivärejä, ja nehän hitsivie lähtee paidoista pois ekassa pesussa. Että se niistä kivoista kädenjäljistä. Noh, homma on ehkä vielä pelastettavissa...
Kaikki päivänsankarit saivat omat kakkunsa ja vaarin ja papan kakuissa täytteenä oli marjamousse sekä mokka-suklaamousse. Suklaafani-mieheni sen sijaan sai kakun, jossa oli marjamoussea ja täyteläistä suklaamoussea, ja tuo kakku näkyy kuvissa. Kaikki mousset on bongattu Kinuskikissa leipoo -kirjasta ja myönnettäkööt, että maut oli tällä kertaa kohdillaan (lukuunottamatta sitä, että marjamousse olisi raikkaampi, jos sokeria ei olisi ihan niin paljoa). Etenkin mokka-suklaamousse on kahvin ystävälle takuuvarma hitti !
Elsalla tullut aamuiseen isänpäiväpöytään niin kova kiire, että vaatteet jäänyt pukematta...
Kuten jo mainitsin, saatiin nauttia tämä viikko ihan liian harvinaisten vieraiden ihanasta seurasta. Äitini, eli Anne-mummo, ja Luukas-veljeni viihtyivät meillä nelisen päivää ja voi kuinka meillä olikaan mukavaa. Tällä kertaa ei oltu haalittu päiviä täyteen ohjelmaa, vaan kerrankin oli aikaa vaan olla. Ulkoiltiin, saunottiin, käytiin vähän kaupoilla, laulettiin joululauluja, kahviteltiin, syötiin ja herkuteltiin (lisäksi koetettiin viettää leffailtaa takkatulen ääressä, mutta savut tuli sisään ja leffa oli niin huono, että piti lopettaa vartin katselun jälkeen). Lapsukaisilla synkkasi tosi hyvin, taas paremmin kuin edellisellä kerralla. Elsa tykkäsi niin kovasti Luukaksesta, ja vähän kyllä ihmetteli että miksi Luukas ei leiki hänen kanssaan kotia, sanoo vaan EIIII (harvoja sanoja joita L osaa sanoa) ! Äitin kanssa tosin vähän pilkattiin kaksilahkeisia kun naureskeltiin, että Luukashan leikkii perusmiestä, makaa sohvalla ja räplää iPadia... Sorry vaan miehet, heheh.
Alkavalla viikolla ollaan lähdössä Heken ja tyttöjen kanssa Tukholman risteilylle, jipii :) Vieläkään ei siis perusarki astu kuvioihin, eikä haittaa sitten yhtään. Jos teillä on antaa hyviä vinkkejä laivalla olemiseen kahden pienen kanssa, tai näkemisenarvoisia paikkoja Tukholmassa, niin otan kaikki vinkit ilolla vastaan.
Ihanaa uutta viikkoa teille !