Juu, sieltähän se joulu kohta tulla jolkottaa ja mulla käsityölahjahommat iiiihan alkutekijöissään.. Suunnitelmaa olis josjonkunmoista ja tänään tilasin "muutamia" yli-ihania kankaita netistä näiden aikas kivojen Ikea-kankaiden lisäksi. Täytynee todenteolla ryhdistäytyä ompelujen suhteen, ettei käy niin, että joulun tullen mulla on kankaita kauhea kasa, muttei mitään valmista.
Miten teillä meni viikonloppu? Meillä nopeesti, mutta hitsin kivasti. Perjantai ei tuntunut oikeastaan lainkaan perjantailta, kun Heke joutui olemaan puolilleöin töissä ja me vietettiin perjantai-iltaa tyttöjen kanssa keskenään. Toki sekin oli kivaa, mutta perinteiksi muodostuneet perjantaisauna ja -illallinen kaikkine herkkuineen jäi tällä kertaa vähän laihanpuoleiseksi (edellispäiväistä kanakeittoa ja poppareita, jihuu, äiti oikein panosti). Lauantaina käytiin pikaisesti pyörähtämässä Tiksissä markkinoilla ja iltapäivästä saatiin yökylään mainio kummipoitsumme - kyllä oli niin helppo ja kiltti hoidettava, että on tervetullut uudestaan ihan milloin vaan <3 Eilen, siis sunnuntaina, käytiin sukuloimassa Riksussa ja ihastelemassa heidän uutta Kaarlo-villakoiraa. Ihanaa oli nähdä ja vaihtaa kuulumisia (ja voi vitsit mä sanon niitä Hannelen herkkuja, ne on aina jotain niin omaa luokkaansa) !
Tänään oli taas Elsan kerhopäivä, ja nythän tuo jo lähti mummille ja papalle leikkimään. Mummi on ollut harmissaan kun ei ollut saanut Elsan kanssa leikkiä aikoihin oikein kunnolla ajan kanssa, niin hakivat tovi sitten tytsin ja lupasivat palautella ennen nukkumaan menoa ;) Selma on päikkäreillä, joten mulla on mainio hetki startata ne pukinkonttihommat !
Heippa siis ja kivaa viikkoa !!